Portaat sisälle ja ulos
Pääasiassa valmistamme metallipalkkisia portaita sekä sisälle että ulko-olosuhteisiin. On mahdollista tilata joko pelkkä metallinen palkki astinlautojen aluksineen tai kokonaisratkaisu. Teemme yhteistyötä monien puuportaita valmistavien yritysten kanssa, joilla samoin on yli 20 vuoden kokemus. Löydämme varmasti Sinulle sopivan ratkaisun.
Kaiteet asiakkaan toiveen mukaan.
Kaiteeksi tarjoamme taosta, lasia, puuta… ja muita mahdollisuuksia. Myös askelmien osalta on erilaisia mahdollisuuksia. Puista tammi, saarni ja koivu ovat askelmina kestäviä materiaaleja. Sekä sisä- että ulko-olosuhteisiin sopii betoni, ja askelmien valmistukseen metalli. Metallipalkille tukeutuvan portaan etuna on se, että erilaisia materiaaleja voi yhdistellä ja portaan yleisvaikutelmaksi voi interiöörin mukaisesti saavuttaa hyvin kevyen tai sitten massiivisen.
Metallipalkkiportaiden viimeistelyyn on erilaisia mahdollisuuksia. Kaikki riippuu käyttötarkoituksesta ja ympäristöstä, johon portaiden tulisi sovittua.
Ulko-olosuhteisiin rakennettavan portaan metalliosat tulisi ehdottomasti sinkitä. Usein tällaiset portaat sopivatkin täyttämään tehtävänsä sitten sellaisenaan. Tarvittaessa ne voi tietysti lisäksi maalata.
Sisätiloihin rakennettavien portaiden metalliosia ei tarvitse sinkitä. Jauhemaali antaa rajattomasti erilaisia värimahdollisuuksia. Se takaa myös riittävän suojan. Maalin ohella olemme tarjonneet muitakin vaihtoehtoja viimeistelyyn. Muotoilusta ja toteutuksesta riippuen palkin voi myös lakata. Tuloksena on luonnollinen metallinen pinta. Kiehtovan ja karkean ulkonäön saa, kun palkki käsitellään siten, että peittyy tasaisella oksidi (ruoste)kerroksella ja viimeistellään sitten erityisellä lakalla – vanhennettujen tammipuisten askelmien kanssa se antaa tuloksena erittäin kauniin kokonaisuuden… Mahdollisuuksia on.
- I-portaat
- L-portaat
- U-portaat
- Erimuotoiset portaat
- Metalliasteikolla portaat
- Puuportaat
- Portaiden hinta
- Suojakaiteet portaille
- Käsipuut
- Portaiden valaistus
I-portaat
I-portaat eli Suorat portaat ovat eniten käytössä olevia ja suosittuja mukavuuden, toiminallisuuden ja kannattavuuden takia. Suoraviivainen rakennelma tarkoittaa, että ei ole tarvetta ylimääräisille tukipisteille. Se täytyy kiinnittä ainoastaan portaiden alimmaisesta ja ylimmäisestä päädystä. Kaiteiden ja käsipuiden helpon asennuksen avulla on niitä kaikista helpointa rakentaa. Suora porras tarvitsee muodonsa takia ennemmän tilaa.
Suoria I-portaita voimme tarjota erilaisilla kantometalli rakennelmilla:
- Suosituin on keski-säde porras.
- Kahdella kyljellä olevalla tukipalkilla.
- Kahdella asteikkojen alla olevalla tukipalkilla.
L-portaat
L-muotoiset portaat muistuttavat suoria portaita, mille on lisätty käänne. Käänne on yleensä 90-asteinen joko portaiten keskellä tai sen ylä- tai alaosan lähettyvillä. Nämä portaikot tarvitsevat käänteen ja laskunsa takia myös tukia.
Käänteen voi ratkaista joko alustalla tai kiilan muodoisella astekoilla.
Kumman hyödyksi päättää? :
- Jos portaille on jätetty riittävästi tilaa, niin voisi miettia alustaa.
- Jos portaikon pituudelle ei ole jätetty paljon tilaa, olisi järkevintä valita pyörettävillä asteikolla (jatkuvalla nousulla) vaihtoehto. Myös pitäisi ottaa huomioon, että alusta voi eliminoida 3-4 asteikon nousun. Jos portaiden kulman muuttamisella tätä ei pysty kompensoimaan, niin alustalla sijaitsevat portaat voivat tulla liian jyrkät.
L-muotoiset portaat voivat lisätä yksityisyyttä, tarjoamalla kerroksien väliin visuaalista estettä. Tilan säästämiseksi voivat nämä olla huoneen kulmassa.
Käsipuiden rakentaminen L-muotoisilla portailla tarvitsee enemmän taitoa ja suunnitelemista. Jos käänne on suhteessa portaiden alaosassa 4-5 asteen nousun lähellä, voisi piirteet asentaa vain nousulle, mikä jää käänteen jälkeen.
Tämän kaltainen ratkaisu olisi ensinnäkin halvin ja myöhemmin on vähemmän esteitä huonekalujen kuljetukseen kerroksien välissä.
U-portaat
U-portaat koostuvat kaksista rinnakaisista suorista portaista, millä on 180-asteinen käännös. Nämä portaikot ovat visuaalisesti näyttävämpiä kuin suorat portaat ja ottavat vähemmän lineaarista lattiatilaa. U-muoto muistuttaa L-muotoa, koska se voi olla kulmassa.
Niin kuin myös L-portaiden kanssa, voi esiintyä kysymys, miten ratkaista U-portaiden takaisinkäännös. Vastaus on sama – kaikki riippuu siitä, kuinka paljon olette talon projektoinnissa ottaneet huomioon portaiden tilaa.
Varmasti voi mukavaksi osoittautua alustalla sijaitseva porras. Mutta jos tilaa on niukasti, kannattaa ottaa huomioon että U-portailla alusta hävittää 4-5 nousua.
Erimuotoiset portaat
Voi esiintyä tapauksia, kun portaat pitää rakentaa rakennuksessa paikkaan, mihin nämä ei ole edes suunniteltu. Jos tulee tälläinen tilanne, kun aletaan suunnitelemaan olotilaksi kattotilaa, mikä alkuperin ei ollut suunniteltu käyttöön tai tehdä muutoksia huoneen tämänaikaiseen pohjasuunnitelmaan. Silloin huomataan, että käytössä olevat portaat ovat joko liian pitkät, väärässä suunnassa tai jopa kokonaan väärässä paikassa.
Uuteen paikkaan tätä asentaa ei ole niinkään helppoa. Perinteiset ratkaisut eivät tässä tapauksessa edes mahda toimia.
Varmasti ei ole tämäkään tilanne ratkaisematon.
Ottakaa meihin yhteyttä, keskustellaan ja pyritään löytämään sopivin ratkaisu.
Metalliasteikolla portaat
Erillaiset sinkityt ristikkoasteilla portaat. Nämä sopivat hätäuloskäyntien portaiksi, teollisuusrakennuksien sisäportaiksi.
Tarjoamme kokonaisratkaisuja aina asennuksiin asti.
Tarjouksia voi tehdä myös eri osille:
- Tarjoamme eri leveyksellä ja syvyydellä sinkittyjä ristikkoasteita.
- Alustojen rakentamiseen tarokitut ristikot.
- Suojakaideiden osia
Katsokaa valikoimaa meidän nettikaupassa
Portaiden hinta
Portaiden hintaa on yksiselitteisesti monimutkaista tuoda esile. Se riippuu monista tosiasioista:
- Materiaaleista. Tätä siis asteiden, pitävän rakennelman materiaalista ja suojakaiteiden valinnasta.
- Rakennelman monimutkaisuudesta
- Koko rakennelmasta, mitä halutaan. Joko ainoastaan portaita, portaat ja kaiteet-. Halutaanko myös asennusta.
Voin tuoda pari likimääräistä hintalaskentaa, jotta saisitte kuvituksen meidän hintatasosta.
- Suora keski-säteellä Asteet 900mm leveät lyhyt lamelli tammi (noin 13-15 astetta). Suojakaiteeksi lasi portaiden yhdellä puolella pylväiden välissä. Hinta 2800.- Hinta sisältää täydentäviä mittauksia paikalla, projektia, valmistusta, asennusta. Ei sisällä arvonlisäveroa.
- L-portaat metallisella keski-säteellä. Asteet 900mm leveät lyhyt lamelli koivu (noin 13-15 astetta). Suojakaiteeksi lasi portaiden yhdellä puolella pylväiden välissä. Hinta 2800.- Hinta sisältää täydentäviä mittauksia paikalla, projektia, valmistusta, asennusta. Ei sisällä arvonlisäveroa.
Suojakaiteet portaille
Portaiden ja alustojen suojakaiteilla on varmasti täydettävissä estetiikka ja monikäyttöisyys teidän sisustussuunnituksessa. Nämä lisävät teidän kodille kauneutta ja muuttavat teidän portaat ja parvekkeet turvallisiksi. Tarjoamme sisä-suojakaiteiden myyntiä ja asennusta.
Meidän sisä-suojakaiteet ovat eri suunnituksilla ja konsepteilla. Voitta valita materiaaleista, mitä käytämme meidän sisä-suojakaiteissa, esimerkiksi alumiini, teräs, ruostumaton teräs tai lasi.
Kun olette valinneet suojakaiteet, valmistamme ne vastaavasti rakennussäännöille, mukaan lukien kaiteiden standarttikokojen ja korkeuden. Teidän mukavuuden takaamiseksi tarjoamme suojakaiteiden asennusta.
Valikoimaa meillä tarjolla olevista piirteistä voitte katsoa meidän kotisivuilla ja valita nämä, mitkä sopivat teidän taloon tai rakennukseen.
Yksityiskohtia suojakaiteiden rakentamiseen löydätte meidän nettikaupasta.
Yksityiskohdista seuraaviksi keskusteluiksi ottakaa meihin yhteyttä tähän meiliosoitteeseen thorman@thorman.ee. Meillä on hyvä mieli, jos voimme auttaa teitä.
Käsipuut
Tarjoamme erillaisia käsipuita sekä sisä- kui ulkoportaille.
Sisä-portaille sopivat sekä puusta käsipuut, kuin metalliputki ja puu-imitoinnilla käsipuut.
Sekä sisä- kuin ulkoportaille voi asentaa ruostumattomasta teräksestä käsipuut.
Tarjoamme myös eri yksityöskohtia käsipuiden asentamiseen. Nämä löydätte nettikaupastamme.
Portaiden valaistus
Portaiden valaistus voi olla hienostunut, toiminnallinen tai molempia yhtä aikaa. Portaat ovat useasti talon tärkein tarkennuspiste ja portaiden valaistus voi tarkentaa sitä, viemällä huomionne yhdestä huoneenosasta toiseen.
Portaiden valaistukseen ei ole yhtä oikeata ratkaisua. Tämä riippuu paljon design-suunnitelmasta, rakennelmasta ja halutusta ulkomuodosta. On jotain periaatteita, mitkä auttavat teitä teidän portaiden valaistuksen valinnassa.
Jos haluatte portaiden valaistuksen seinään ratkaista, niin tämä tulisi suunnitella huolellisesta ennen seinän lopullista viimeistelyä.
Valaistuksen asentamisella pitäisi varmasti konsultoida myös portaiden asennuksesta vastaavan yrityksen suunnitelijan kanssa.
Jos haluatte asentaa valaistuksen LED-johdoilla portaiden asteikolle, niin pitäisi miettiä selvästi, miten myöhemmin kytkeä tämä kyseenalainen valaistus.
Haluatteko johtaa tätä kaukosäätimestä, vekseli kytkimeistä tai liiketunnistimilla. Tästä lähtöisin ratkaista tarvittava kytkinjohto piirustus. Tätä suunniteltaessa ei pitäisi unohtaa, mihin asentaa myöhemmin LED valaistuksen trafo. Trafon pitäisi olla paikassa, missä se saa ilmaa ja olisi tarvittaessa mahdollisen helposti ulotettavissa. Eli sitä ei saisi peittää johtojen kera seinän sisään.
Olemme asentaneet trafon piiloon ensimmäisen asteikon alle.. Tämän takia voisi olla myös kytkintä mahdollisuus tämän lähettyvillä.
Haluan tarjouksen
Trepid